Emäntä teki eväät ja kaiveli kaapista metsään sopivat varusteet ym. tarvikkeet ja suuntasi auton lähimpään sopivaan sienimaastoon. Vähän minä sitä touhua taas äimistelin, kun emäntä kietoi vauvan johonkin kamalan pitkään riepuun taisi kutsua sitä kantoliinaksi ja sitten metsään. Huh huh ei sitä koira voi älytä mitä kaikkia kummallisuuksia ihmiset keksivät. No oli miten tahansa niin sieniä löytyi ja lapset olivat innoissaan kuten minäkin sain kunnon koiran hommia paimentaessa emäntää ja lapsukaisia. Jouduin siinä oikein vahtimaankin, kun joku ukko tulla tallusti meitä kohti, piti vähän käydä sitä opettamassa et tämä perhe on mun ja sä et siihen koske. Joo ei tarttenut edes purukalustoa terotella ahteriin, kun uskoi miehen sanaa (poksuttaa henkseleitä).
Aikamme metsässä pyörittyä huomasin emännän hakevan oikeaa suuntaa epätoivoisesti ja lapset kyseli äidiltään vähän väliä, äiti tiedätkö missä olemme? Emäntä väitti tietävänsä ja viittoi kädellään jotenkin epämääräisesti tuolla suunnassa. Ei aikaakaan, kun huomasin, että emäntä oli eksyksissä ja varmuus siihen tuli kun pyysi minua apuun. Mennään kotiin, missä auto emäntä hoki? Jaaha ja tässä kohtaa tarvittiin  vainukoiraa, joten meitsi otti ohjat käsiin. Tänne päin tulkaa perässä ja volaa, autonne madam. Ja sitä kehujen määrää, jonka meitsi sai osakseen tästä löydöstä. Sitten olikin vuorossa retken paras osa eli eväiden syönti, nam nam. Vielä me sitten menimme toiseenkin paikkaan hirvikäspästen syötäväksi fy fan! Ne ötökät saa meitsin ihan sekasin! Mut tällästä meille tällä kertaa. Iloista maanantaita kaikille!

Ei sinne vaan tänne!

Meidän saaliimme jonka vuoksi emäntä meitä juoksutti pitkin metsiä...
Litra suppilovahveroita ja litra rouskuja.